Pitkästä aikaa
Pitkä tauko ollut kirjoittelusta. Kaikki aika mennyt tallilla, ja nyt on vielä uusi työpaikkakin. Viime viikko oli lähes täydellinen. Äiti totes, että kun Konstan saikku loppuu, ni mä saan töitä. Ihan varmasti. No, kuinkas kävikään. Tiistaina käytiin klinikalla, ja lääkäreillä oli vaan hyviä uutisia. Ei tartte leikata, ja saa ruveta ravaamaan. Patti jalassa on vain uudisluuta, joka ei näytä häiritsevän ollenkaan. Alkuun pieniä ravipätkiä, ja sen jälkeen saa mennä jo selkäänkin. Kahen kuukauden päästä viiminen kontrolli, jolloin ei tartte edes röntgen kuvia. Jes! Kun koittaa kolmas kuukausi, saa treeniin ottaa laukkaakin :) ja nyt pojan saa päästää ulos! Ensin tarhaan vähäks aikaa, ja sitten lisäämään ulkoiluaikaa. Tänä viikonloppuna herra on ollut koko päivän jo! Hieno mies <3
Aikasempia kuulumisia
Eli ennen tätä viimisintä lekurikäyntiä, saatiin jo yli 50% todennäköisyys parantua, mutta siltikin 6 lisä viikkoa karsinalepoa. Ikävää. Ja leikkaus oli vielä mahdollinen. Kävelyä 20min päivässä. Konsta rupes jo kyllästymään ja keksimään itselleen virikkeitä taluttaessa. Kiva homma. Nyt se kävelee nätisti :)
Uusi vuosi, uudet kujeet
Oli ihana herätys uudenvuoden päivänä. 6.30 tulee tallinomistajalta viesti, että Konsta on kipee. Kuumeessa, niinkun Julli aikaisemmin. Lääkäri tulee paikalle klo. 8.30. Luojan kiitos olin ottanut vuoden vaihteen kevyesti, ja pystyin lähtemään autolla tallille. Ei tarvinnut taksia.
Konstalla lämpöä 39,9c. Normi lämpö hevosella on se 37,1-38,1. Lääkäri tuli ja anto kipulääkkeen, samoin kuin sulfakuurin. Lämpö laski, eikä enää noussut yli 38,5. Väsynyt, mutta parantuva hevonen :) Töissä tässä taannoin todettiin, että mulla tosiaan on KarvaOoppeli; se on koko ajan rikki.
Mutta nyt on taas uudet tuulet, ja sairasloma loppu. Tai heti kun kenttä olis vaan siinä kunnossa, että sielä jotain pystyis tekemään. Vähän kun päästäis ravaamaan, ni sit vois jo kokeilla selkäänkin.
Lunta, tai plussaa, odotellessa,
Sirita ja Konsta <3